|
Jari Vuorelan toinen yritys SS 1000 |
|
|
|
2.6 2009
oli taas ajo edessä, tulevista kärsimyksistä välittämättä.
Edelliset sellaiset viime vuodelta on jo unohdettu. Kun aikaa lähtöön oli
noin kaksi tuntia, niin ajaessani Vuoksenniskalle pakoventtiili jäi auki, ts.
venttiilin varsi leikkasi kiinni. Eipä hätää, yhdellä pytyllä ajan
paikalliseen muovialan liikkeeseen. Sieltä saan pari peukalon pään kokoista
siisnaa superlonia. Uitin ne öljyssä ja dippasin toisen vielä asvaltin reunan
hienoon santaan sekä tungin ne pakoventtiilien jousien ja varsien väliin.
Bensan joukkoon laitan lisää öljyä. Näyttäsi voitelu taas toimivan. Kulki
muuten Lähtö on Vuoksenniskan ABC:ltä .
Paikalla ovat: Risto Savolainen; BMW K 1200 LT vm. 2005, Matti Heikkonen;
Enfield Bullet 500 vm. 1997, Markku Oikkonen; Ariel Arrow 250 vm. 1960, ja
minä; Royal Enfield K 976cc vm. 1931 alkuperäiskunnossa. Päälläni ovat samat
vanhat nahkavarusteet kuin edellisellä yrityksellä. Jossain vaiheessa oli muitakin lähtijöitä,
mutta niiltä meni kai pupu pöksyyn. Oikkonen on promoottori ja oli tehnyt
reittisuunnitelman. Sen mukaan käydään Kemijärvellä. Saan kuittiin ajan 12.29
ja lähden matkaan. Oikkonen jää korjailemaan korvatulppia Savolaisen kanssa
ja vasta Tolosenmäellä saavat meidät Matin kanssa kiinni. Täältä Oikkonen
alkaa vetää joukkoa. Vauhti on hurja 85–90 km/h ja pikkunen Ariel vinkuu
kierroksia, mutta puurtaa ällistyttävän terhakkaasti eteenpäin. Juukassa
leikkaa pakovena taas kiinni. Eli jää auki. BMW jää seuraamaan ”huoltoani”.
Vena menee vasaralla ja ruuvitaltalla napauttamalla taas kiinni. Lisään
rasvaa tulloon ja siirrän jalkaa ulommas, jotta vena saisi paremmin ilmaa.
Hyvältä näyttää. Eka jumi Ei taida nahkapuku toimia näillä reissuilla. 90km/h
vauhdissa viima on tappava. Sai taas palella riittävästi. Suomussalmella sain
Ristolta fleecen nahkapuvun alle ja laitoin ilmastointiteippiä takin
liepeisiin ja kaulukseen. Sitten alkoi
paikoin sataa tihuuttamalla, joten puin puolimatkassamme Kemijärvellä
päälleni oranssin kokohaalarimallisen sadepuvun. Napapiirillä Heikkosen Rojali
kuumaleikkaa tai jotain ja puristukset häipyy. Onneksi puristukset tulee takaisin koneen
jäähdyttyä, ainakin osittain. Voidaan jatkaa huolettomana matkaa… Oma
Royalini käy kuin kello, ei pienintäkään merkkiä väsymisestä. Tankattuamme napapiirillä, muu porukka
alkaa epäillä vauhdin riittävyyttä. Aikaa kuluu, joten kovempaa pitäisi
mennä. Ajattelin, et hemmetti, mennään jo nyt äärirajoilla ainakin kolme
meistä. Ilmeisesti porukkatankkaukset on paljon hitaampia kuin yksin tankkaus
ja saman tien baanalle. Toinen syy on Kajaanissa, tultaessa etelään päin, katkeaa pyöräni
kaasuvaijeri. Varalla on toki uusi, mutta ei paikallaan konkreettisesti
testattu. Nippa on liian pitkä, ei käy. Näpit kohmeessa en käy viilaamaan
nippaa, vaan valitsen kärsimyksen.. Käpykaasun ilman käpyä,
eli kaasuvaijeri kietaistu vasemman rukkasen ympärille. Tiedossa on
5-6:t liikennevalot sekä matkaa yli Suurempi haitta sen sijaan on takarenkaan puhkeaminen
ennen Juukaa. BMW mies on tarkkaillut ajoani turvallisen matkan päästä.
Koneeni nykii bensan loppuessa ja kun pysähdyn kaatamaan kannusta lisää, hän
pysähtyy katsomaan miksi lingerrän. Ei ole mikään näemmä ikuista ei edes
Englebert gummi. Tosin päällysrenkaassa ei ollut vikaa, vaan pinnat kai oli
syöneet sisuskumin. No paikkavaahtoa sisään, mutta se tursuu pinnanippojen
juuresta ulos. Ei puhettakaan tiivistymisestä. BMW mies sanoo Juukan ABC-huoltiksen olevan 2
km:n päässä . Oli aikamoista rodeota käpykaasulla ja
yhdellä kädellä luikerrella sinne. Olihan minulla pumppu ja muut vermeet
mukana, mutta oli jotenkin parempi pyrkiä ABC:lle. Jouduinhan tankkaamaan
joka tapauksessa. Oli aika masentavaa, kun BMW mies sanoi huoltoaseman
pihassa, että hänen on jatkettava matkaa, ettei aika lopu. Ok Minulla on
kaikki tarvittava, mene vaan! Ehtisinkö minä? Ehkä Ehdin kun vaihdan helvetin
nopeasti ja ajan tuulispään lailla. Vaihdoin alle Dunlopin
vm 1973 K 70 gummin. No ainakin kumi on nyt tuore.
Pitää mainita, että homma oli ihan helvetin likaista. Rasvaa oli joka
puolella, eikä sitä tarvinnut todellakaan sivellä lisää ulkorengasta päälle
laittaessa. Tankkaus ja taas eteenpäin. Kuinka hitaasti kilometrit vieriikään
Sigma mittarissa ja kelloa en uskaltanut painaa edes näkyviin. Ehkäpä sitten Joensuussa. Kaltimontien
Nesteen kohdalla funtsin, että Joensuun liikennevalot menee läpi tuurilla, eikä kone sammu kertaakaan. Sitten näen kun joku korjaa skootteria tien laidassa. Pääsin lähemmäs, helvetti, ei se mikään skootteri ollutkaan, Oikkosen Ariel on kokenut kai kaputin. En voi muuta kun morjestaa. Sovittiin lähdettäessä, että autetaan jos voidaan. Nyt ei voinut. Onneksi en pysähtynyt. En olisi voinut kuitenkaan auttaa, olisin vain pilannut oman ajoni. Tapaus antoi ”piristystä”. Omat vaivat unohtuivat hetkeksi, kun pohdin mikä Arielissa oli kilahtanut. Kuitenkin mieltä vaivasi yhä, olisiko pitänyt pysähtyä. Pivankan kohdalla alkaa kaatosade. Goclessit ei puhdistu päätä kääntämällä niin kuin visiirisysteemit, mutta vastaavasti nämä huurtuu sisäpuolelta. Näkyvyys on heikko. Suurempi huoli on magneeton toiminta kosteana. Rasittaessa ei ainakaan vielä katkonut. Hyvä. Bensaa tarvis kuitenkin ja varakannu on selän takana lääkärinlaukussa. Ei mitään mahdollisuutta saada sitä ajaessa. Jos kone sammuu tasamaalle on peli selvä. Ennen Saaren SEO-asemaa on suurin alamäki loppumatkan varrella ja siinä on sopiva tankkauspaikka. Laadukas Royali jää ihme kyllä tyhjäkäynnille. Tankkaan ja viimeinen veto alkaa. On pakko taputtaa Royalin kuvetta. Kaikki näyttää olevan ok. Nostan peukalon pystyyn kuvitteelliselle hurraavalle ihmisjoukolle. Koetan laskea olemattomalla matikalla kuinka käy, vauhti n.90 km/h ja matkaa on vielä. Tieto siitä, että en enää yritä samaa tällä pyörällä ja kuinka lähellä olenkaan, sekä ketä on odottamassa saa kyyneleet silmiin. Alkoi olla hiha tyhjä. Tulin maaliin kirjaimellisesti räkä poskella, sillä kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet kolvin pyyhkimiseen. Loppuhuipennus. Heikkonen ja Savolainen olivat jo tulleet matkaltaan onnellisesti. Vastaanottoporukka teki lähtöä pois Vuoksenniskalta heti klo 12 jälkeen. Ei sieltä ketään tule. Veljeni Vesa sanoi, että älkää hätäilkö, Jake ei vastaa puhelimeen. Joko se on niin vittuuntunut tai se tulittaa kohti määränpäätä. Odotetaan vielä. Oli kuulemma ilmeet iloisia kun roisko kaartaa huoltamon pihaan. Viimeinen kuitti klo 12:20. Aikaa oli jäljellä 9 minuuttia. Oli todella aivan tyhjä olo. Kaikkensa antaneena, mutta niin onnellisena heitettiin toisten kanssa läppää ja kerrattiin joitain vaiheita matkasta. Oikkonen ja Savolainen olivat käyneet lapissa aiemmin, joten yhtään tienristeystä ei tarvinnut oikeasti arpoa. Sen kun mentiin. Surtiin myös Oikkosen kaputtia kalkkiviivoille. Eihän näillä laitteilla 200km ole mitään, mutta rautaperse ottaa kovemmalle. Kun kävin oranssi sadepuku päällä Alkosta hakemassa vähän sihisevää, niin rouvashenkilö arveli, että olen niitä asvaltti miehiä, kun olen niin musta.. Ja myyjä kysyi, että anteeksi, mutta mitä sinulle on tapahtunut? Sanoin, että oli vähän Kaamasen tiellä hässäkkää, johon myyjä sanoi, että ei kysy enempää! Jälkipuheita: Oikkonen tuli pari tuntia myöhässä ja ajeli omin avuin
kotiinsa Lappeenrantaan. Syy myöhästymiseen ja ajon keskeytykseen oli
murentunut katkojankärkien seuraaja. Dramatisoimatta omaa asiaa sen enempää,
Royalini Dunlop repesi seuraavalla ajoreissullani Jari Vuorela |
