Jari Vuorelan toinen yritys SS 1000

 


 

 

2.6 2009  oli taas ajo edessä, tulevista kärsimyksistä välittämättä. Edelliset sellaiset viime vuodelta on jo unohdettu. Kun aikaa lähtöön oli noin kaksi tuntia, niin ajaessani Vuoksenniskalle pakoventtiili jäi auki, ts. venttiilin varsi leikkasi kiinni. Eipä hätää, yhdellä pytyllä ajan paikalliseen muovialan liikkeeseen. Sieltä saan pari peukalon pään kokoista siisnaa superlonia. Uitin ne öljyssä ja dippasin toisen vielä asvaltin reunan hienoon santaan sekä tungin ne pakoventtiilien jousien ja varsien väliin. Bensan joukkoon laitan lisää öljyä. Näyttäsi voitelu taas toimivan. Kulki muuten 60 km/h yhdellä pytyllä. Uudet vw.n takomännät ja 12 satasen välys tuntuu toimivan.

Lähtö on Vuoksenniskan ABC:ltä . Paikalla ovat: Risto Savolainen; BMW K 1200 LT vm. 2005, Matti Heikkonen; Enfield Bullet 500 vm. 1997, Markku Oikkonen; Ariel Arrow 250 vm. 1960, ja minä; Royal Enfield K 976cc vm. 1931 alkuperäiskunnossa. Päälläni ovat samat vanhat nahkavarusteet kuin edellisellä yrityksellä.  Jossain vaiheessa oli muitakin lähtijöitä, mutta niiltä meni kai pupu pöksyyn. Oikkonen on promoottori ja oli tehnyt reittisuunnitelman. Sen mukaan käydään Kemijärvellä. Saan kuittiin ajan 12.29 ja lähden matkaan. Oikkonen jää korjailemaan korvatulppia Savolaisen kanssa ja vasta Tolosenmäellä saavat meidät Matin kanssa kiinni. Täältä Oikkonen alkaa vetää joukkoa. Vauhti on hurja 85–90 km/h ja pikkunen Ariel vinkuu kierroksia, mutta puurtaa ällistyttävän terhakkaasti eteenpäin. Juukassa leikkaa pakovena taas kiinni. Eli jää auki. BMW jää seuraamaan ”huoltoani”. Vena menee vasaralla ja ruuvitaltalla napauttamalla taas kiinni. Lisään rasvaa tulloon ja siirrän jalkaa ulommas, jotta vena saisi paremmin ilmaa. Hyvältä näyttää. Eka jumi 25 km kohdalla, toinen noin 160 km kohdalla ja seuraava on kai päälle 1000:n.  Sitä ei onneksi tullut tässä muodossa. Jossain Kuusamo-Kemijärvi akselilla porot ihmettelee tuomiopäivän menoa.  Ensin menee kai paarma, sitten helvetinmankeli, sitten ukkosen jyly, sitten ei kuulu mitään, näkyy vain BMW:n kirkkaat valot. Porot ymmärtävät katsella tien reunalla.

Ei taida nahkapuku toimia näillä reissuilla. 90km/h vauhdissa viima on tappava. Sai taas palella riittävästi. Suomussalmella sain Ristolta fleecen nahkapuvun alle ja laitoin ilmastointiteippiä takin liepeisiin ja kaulukseen.  Sitten alkoi paikoin sataa tihuuttamalla, joten puin puolimatkassamme Kemijärvellä päälleni oranssin kokohaalarimallisen sadepuvun. Napapiirillä Heikkosen Rojali kuumaleikkaa tai jotain ja puristukset häipyy.  Onneksi puristukset tulee takaisin koneen jäähdyttyä, ainakin osittain. Voidaan jatkaa huolettomana matkaa… Oma Royalini käy kuin kello, ei pienintäkään merkkiä väsymisestä.  Tankattuamme napapiirillä, muu porukka alkaa epäillä vauhdin riittävyyttä. Aikaa kuluu, joten kovempaa pitäisi mennä. Ajattelin, et hemmetti, mennään jo nyt äärirajoilla ainakin kolme meistä. Ilmeisesti porukkatankkaukset on paljon hitaampia kuin yksin tankkaus ja saman tien baanalle. Toinen syy on 80 km pidempi ajomatka kuin minulla viime kerralla. Tulee yksi tankkaus enemmän ja patseerausta, niin täytyy oikeasti ajaa sinkki tiukalla. Vähän liiankin tiukalla. Ranualla BMW: n mittari näyttää yöllä puoli astetta pakkasta ja koko porukka hytisee kylmästä. Silti, ei kun eteenpäin.

Kajaanissa, tultaessa etelään päin, katkeaa pyöräni kaasuvaijeri. Varalla on toki uusi, mutta ei paikallaan konkreettisesti testattu. Nippa on liian pitkä, ei käy. Näpit kohmeessa en käy viilaamaan nippaa, vaan valitsen kärsimyksen.. Käpykaasun ilman käpyä, eli kaasuvaijeri kietaistu vasemman rukkasen ympärille. Tiedossa on 5-6:t liikennevalot sekä matkaa yli 400 km yhdellä kädellä ohjaten, sillä kytkin on vasemmalla ja käsivaihteet oikealla. Kaipasin kipeästi kolmatta kättä. Kai sitä jotenkin taas selvitään, jos ei muuta hajoa. Tonnista konetta kun säätää ko. kaasulla, on veto joko helvetillinen tai sitten moottorijarrutus. Jos taas antaa liian nopeasti kaasua, se sammuttaa moottorin. Kai totun tähän jotenkin?

Suurempi haitta sen sijaan on takarenkaan puhkeaminen ennen Juukaa. BMW mies on tarkkaillut ajoani turvallisen matkan päästä. Koneeni nykii bensan loppuessa ja kun pysähdyn kaatamaan kannusta lisää, hän pysähtyy katsomaan miksi lingerrän. Ei ole mikään näemmä ikuista ei edes Englebert gummi. Tosin päällysrenkaassa ei ollut vikaa, vaan pinnat kai oli syöneet sisuskumin. No paikkavaahtoa sisään, mutta se tursuu pinnanippojen juuresta ulos. Ei puhettakaan tiivistymisestä. BMW mies sanoo Juukan ABC-huoltiksen olevan 2 km:n päässä . Oli aikamoista rodeota käpykaasulla ja yhdellä kädellä luikerrella sinne. Olihan minulla pumppu ja muut vermeet mukana, mutta oli jotenkin parempi pyrkiä ABC:lle. Jouduinhan tankkaamaan joka tapauksessa. Oli aika masentavaa, kun BMW mies sanoi huoltoaseman pihassa, että hänen on jatkettava matkaa, ettei aika lopu. Ok Minulla on kaikki tarvittava, mene vaan! Ehtisinkö minä? Ehkä Ehdin kun vaihdan helvetin nopeasti ja ajan tuulispään lailla. Vaihdoin alle Dunlopin vm 1973 K 70 gummin. No ainakin kumi on nyt tuore. Pitää mainita, että homma oli ihan helvetin likaista. Rasvaa oli joka puolella, eikä sitä tarvinnut todellakaan sivellä lisää ulkorengasta päälle laittaessa. Tankkaus ja taas eteenpäin. Kuinka hitaasti kilometrit vieriikään Sigma mittarissa ja kelloa en uskaltanut painaa edes näkyviin. Ehkäpä sitten Joensuussa. Kaltimontien Nesteen kohdalla funtsin, että  10 litraa on tankissa ja 5 kannussa. Pitäisi riittää Imatralle asti. Vaikkakin tonnista konetta kun käskee väkisin menemään, niin soppaa kuluu eri tavalla kun körötellessä.

Joensuun liikennevalot menee läpi tuurilla, eikä kone sammu kertaakaan. Sitten näen kun joku korjaa skootteria tien laidassa. Pääsin lähemmäs, helvetti, ei se mikään skootteri ollutkaan, Oikkosen Ariel on kokenut kai kaputin. En voi muuta kun morjestaa. Sovittiin lähdettäessä, että autetaan jos voidaan. Nyt ei voinut. Onneksi en pysähtynyt. En olisi voinut kuitenkaan auttaa, olisin vain pilannut oman ajoni. Tapaus antoi ”piristystä”. Omat vaivat unohtuivat hetkeksi, kun pohdin mikä Arielissa oli kilahtanut. Kuitenkin mieltä vaivasi yhä, olisiko pitänyt pysähtyä.

Pivankan kohdalla alkaa kaatosade. Goclessit ei puhdistu päätä kääntämällä niin kuin visiirisysteemit, mutta vastaavasti nämä huurtuu sisäpuolelta. Näkyvyys on heikko. Suurempi huoli on magneeton toiminta kosteana. Rasittaessa ei ainakaan vielä katkonut. Hyvä.  Bensaa tarvis kuitenkin ja varakannu on selän takana lääkärinlaukussa. Ei mitään mahdollisuutta saada sitä ajaessa. Jos kone sammuu tasamaalle on peli selvä. Ennen Saaren SEO-asemaa on suurin alamäki loppumatkan varrella ja siinä on sopiva tankkauspaikka. Laadukas Royali jää ihme kyllä tyhjäkäynnille. Tankkaan ja viimeinen veto alkaa. On pakko taputtaa Royalin kuvetta. Kaikki näyttää olevan ok. Nostan peukalon pystyyn kuvitteelliselle hurraavalle ihmisjoukolle. Koetan laskea olemattomalla matikalla kuinka käy, vauhti n.90 km/h ja matkaa on vielä. Tieto siitä, että en enää yritä samaa tällä pyörällä ja kuinka lähellä olenkaan, sekä ketä on odottamassa saa kyyneleet silmiin. Alkoi olla hiha tyhjä. Tulin maaliin kirjaimellisesti räkä poskella, sillä kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet kolvin pyyhkimiseen.

 

Loppuhuipennus.  Heikkonen ja Savolainen olivat jo tulleet matkaltaan onnellisesti.  Vastaanottoporukka teki lähtöä pois Vuoksenniskalta heti klo 12 jälkeen. Ei sieltä ketään tule. Veljeni Vesa sanoi, että älkää hätäilkö, Jake ei vastaa puhelimeen. Joko se on niin vittuuntunut tai se tulittaa kohti määränpäätä. Odotetaan vielä. Oli kuulemma ilmeet iloisia kun roisko kaartaa huoltamon pihaan. Viimeinen kuitti klo 12:20. Aikaa oli jäljellä 9 minuuttia. Oli todella aivan tyhjä olo. Kaikkensa antaneena, mutta niin onnellisena heitettiin toisten kanssa läppää ja kerrattiin joitain vaiheita matkasta. Oikkonen ja Savolainen olivat käyneet lapissa aiemmin, joten yhtään tienristeystä ei tarvinnut oikeasti arpoa. Sen kun mentiin. Surtiin myös Oikkosen kaputtia kalkkiviivoille. Eihän näillä laitteilla 200km ole mitään, mutta rautaperse ottaa kovemmalle. Kun kävin oranssi sadepuku päällä Alkosta hakemassa vähän sihisevää, niin rouvashenkilö arveli, että olen niitä asvaltti miehiä, kun olen niin musta..  Ja myyjä kysyi, että anteeksi, mutta mitä sinulle on tapahtunut? Sanoin, että oli vähän Kaamasen tiellä hässäkkää, johon myyjä sanoi, että ei kysy enempää!

Jälkipuheita:

Oikkonen tuli pari tuntia myöhässä ja ajeli omin avuin kotiinsa Lappeenrantaan. Syy myöhästymiseen ja ajon keskeytykseen oli murentunut katkojankärkien seuraaja. Dramatisoimatta omaa asiaa sen enempää, Royalini Dunlop repesi seuraavalla ajoreissullani 40 kilometrin kohdalla.. Tarkalle se meni!

 

Jari Vuorela